Pakkasen pieksemä tammikuinen tölli

Pakkanen halvaannutti ajatuksetkin, -25 asteinen talvi ei tervehtinyt lämpimästi pimenevässä illassa kun parkkeerasin auton Siimeksen viereen.

Manasin mielessäni kameran unohtamista autoon mutta tölliin kiivettyäni (kuisti puuttui ja sisään hyppääminen vaati kevätjuhlaliikkeitä) katumus oli tiessään. Kuvattavaa oli vähän, tölli oli pimeä esiin purettuine tummentuine hirsineen ja hengityksen höyry teki pieniä pilviä puoliviileään sisätilaan. Ympärillä hurisi lämmittimet ja purettujen lankkulattioiden tilalla oli väliaikaisratkaisuja joiden välissä loikkiminen oli jo jonkinmoinen puhdetyö sekin.

Olin muista töistä väsynyt ja virttynyt enkä jaksanut kehua talopoloista uudistuvassa asussaan. Puolialastomana se odotti kaunista sanaa ja tyydyin paijaamaan repaleisen näköistä muuria äidillisesti, kertoen että hyvä siitä tulee. Pian se saisi kylkeensä Äänekoskelta kotiutuneen Siro50:n. 250-kiloinen jötikkä vaati liinojen lisäksi viisi miestä viereen ihmettelemään...

Löysin liiteristä vanhat "hikilankut" lenkkusiteineen ja sauvaparin, nahkasompineen. Hupaisat hiihtopelit pääsevät pirtin seinälle aikanaan, päätin. Vanhat puulaatikot liiterissä saisivat uuden paikan torpasta nekin.

Kiertelin tonttia ja sitä silmitöntä lumimäärää. En malttanut olla miettimättä miten ensi talvena tölli sulostuttaisi talvista sysmäläismaisemaa punaisessa asussaan - ja lohduttelin mieltäni, että ehkä koitos olisi vielä moisen haaveen väärtti. Ehkä talovanhuksen uusi vaaliva asukas levittäisi uuden kuistin eteen sylillisen havuja, lämmittäisi hempeät löylyt saunassaan ja huvittaisi itseään talvisella maalaistunnelmalla.