Tölli kohenee, kesä hupenee...

Toimelias kevät kului töllin parissa niinä viikonloppuina kun säät, kalenteri ja vointi salli. Kesäkuussa käytiin hakemassa uusi perheenjäsen kotiin, viikkoa ennen synnytystä hioin vielä vanhoja lankkulattioita kahden huoneen verran. Ikkunoiden vuorilaudat lyötiin paikalleen ja maalattiin. Keittiö alkoi näyttämää jo koko lailla valmiilta...

Yhtäkkiä niinkin mitättömät asiat alkoivat nousta pinnalle, kun mistä löytäisi soveliaimmat verhotangot talovanhukseen...? 

Heinäkuussa töllipoloinen alkoi vihdoin saada fasaadipuoltaan ojennukseen; kuisti nousi harjakorkeuteen puolessa päivässä...

.... ja saunan terassi pääsi paikoilleen sekin! 

Ei kai se tekemättä etene?

Tekemättömyyksien jäsentely edistää toisinaan liki yhtä paljon kuin itse tekeminenkin.. 

Vähintääkin suunnittelu lisää viitseliäisyyden määrää, lääkiten mökkikuumetta, jonka kevättä valehteleva kalenteri synnyttää (taivas on edelleen kovasti lonkeron värinen). 

Vielä tulevanakaan viikonloppuna ei ole mahdollisuutta karata töllin pariin touhuilemaan ja moinen vihloo mieltä ihan vietävästi. Jatkuva liinojen virkkaaminen ja sisustuslehtien selaaminen alkaa olemaan jo puisevaa hommaa kun tekisi mieli saattaa tölliä valmiimpaan asuun. 

Mökkikuume ja kangashulluus

Talvi on taas tarettu ja koittaa aika kaivaa työkalut naftaliinista. Mökkikuume iski päälle kuin salama kuluvana viikonloppuna, kun lumihanget suli puroiksi eikä kevään merkkejä voinut enää välttyä näkemästä. Sisustuslehdet levittyi olohuoneen lattialle ja pitsiliinat rupesi virkkaantumaan koukussa. 


Keittiön kapat ja salusiinit löytyi Eurokankaan valikoimista... pitsinen... vai romanttinen 

brodeerattu kappa...? Kauniita ne olivat ja tekemistä ketteröitti kovin sekin, että kapat oli valmiiksi ommeltuina, ainoastaan päät tuli ommella omatoimisesti. Metrihintakaan (alle 5 EUR/m) säikäytellyt kukkaroa, eikä yllyttänyt liiaksi innostumaan käsitöistä kun touhua oli yltäkylläisesti muutoinkin. 


Palauttelin mieleeni ikkunaruutujen kokoja ja listasin tykötarpeita. Arvoin edelleen vintin suhteen; tohtisinko maalata vintin lattian Betoluxilla vaaleaksi vai vaatiko se vähän tummempaa pintaa? Kuvalöydös sisustuslehdestä puhui puolestaan, lattiasta tulisi vaalea, suloinen pärekatto saisi pysytellä näkyvillä ja muuri saisi valkoisen pinnan, kuten ikkunapokatkin. Päiväunien pyhättö ei liioilla kalusteilla tulisi pullistelemaan, mutta tilan tunnelma tulisikin tekeytymään ympärillä vallitsevasta rauhasta..


Pakenin pohtimaan, että olihan melkoisen matkan tämä Mummola ehtinyt jo kanssani kulkea.. Viime kesäinen selkäleikkaus keskeytti kaikki touhut pitkäksi toviksi, kunnes syksyllä terve selkä päästi takaisin touhun pariin. Talvi tuli liian varhain ja juuri kun kevät kurkkii nurkan takana, olen 8 kuukaudella raskaana, eli melkoisen rajoitettu tekemään kovinkaan vaativia tai tinnerinkäryisiä töitä.. 

Kai "Siimes" kuitenkin ehtisi ehostautua täksi kesäksi? Mummola-poloiseni perään on jo kyselty, vaan kun ei puolivalmista taloa tohtisi laittaa kenenkään vaivoiksi eteenpäin. Täytyyhän kaunottarella kuisti olla ja kalusteet paikallaan...


Kuistin tyynykankaat löytyi jo nekin Eurokankaasta, sateen ja auringonvalon sietävät ulkokankaat ovat iloinen lisä kesäiselle kuistille. Edelliskesänä villiinnyin ompelemaan markiisikankaasta riippukeinun, jonka virittäisin Siimeksen pihapuihin - ellei sitten talvella tontillani häärinyt metsuri vienyt innostuksensa vallassa niitäkin vaahterapoloisia...

Tuli tuli tupaan.

Keittiöön kannettu hella lämmitti varovaisesti, mutta tuvan puolelle viritetty kamiina se ei lämpöään säästellyt. Koleaksi äityvän syyskelin keskellä meitä kovinkin hymyilytti kun kuusihalot ritisi liekeissä ja tupa lämpeni tunnissa turhankin kuumaksi.

Saunatuvasta löytynyt iäkäs pesusoikko sai vähintäänkin väliaikaisen halkotynnyrin viran. Kamiinan alle muurattu taso jätti pienen sylin halkoja varten, kunhan ensilämmöt oli otettu - saisi sen pinta rappauksen ja valkoisen maalin. 

Kun kerran tarkenee, tohtii sitä varmaan lattiankin laittaa pyhäasuun asti? Betoluxin perinteinen, vaalein harmaa sävy ehosti niin kamarin, tuvan kuin keittiönkin lattiat. Tuvan puolen vastamaalattu lattia paistatteli kamiinan katveessa... naulankannat nauroivat maalimäärälle ja tykkäsivät tulla esiin siltikin. Väliäkö sillä, vanha se on ja kaunis, mutta silti riettaan kirjavat räsymatot peitokseen ansainnut. 

Tällä kertaa nurkkaan maalamiselta vältyttiin, mutta kumpi ylettäisi sulaketauluun asti, jotta virrat saa pois päältä...? 

Taka-alalla ystävän pelastama yksilö puolen tusinan tuolierästä. Isolla vaivalla niistä virkiäisi iloinen seurue jonkun soman pöydän pariksi. Ai pöytä puuttuu? No tehdään sellainen! 

Sade vaati sisätöihin

Ei yksin sade, eikä hätäisesti edennyt syksykään ollut syypää siihen, että sisätiloihin oli käsiksi päästävä. Keväällä puhdistetut hirret roikkui edelleen tapetin repaleita, ja lankkulattia huusi maalia pintaansa.

Hiottu lattia ja lukuisat naulankantojen kittaamisyritykset sen todisti, että vanhasta ei uutta tehdä - jollei silmät jaksa iloita siitä mikä on vuosien kuluessa rauhassa vanhennut, on perustellusti parempi jättää vanha arvostelematta ja pistäytyäkin töllini sijaan Asuntomessuilla :)

Keittiön ja kamarin välinen seinä paneloitiin umpeen, kamarin puoli saa aikanaan sille seinälle vaatekaapin ja keittiön puolelle nousi kauniit paneelikaapistot. Kaapistojen saranat ja vetimet taottiin käsin, mäntyinen pöytälevy petsattiin ja lakattiin.

Raskas lautashylly veteraani löytyi Huutonetistä. Kun keittiö kohentuisi, saisi lautashylly koristeekseen vaivalla maailmalta haalitut Arabian lautaset, eripariset kukin - mutta niin sievät, ja ajan patinoimat nekin.

Samaan aikaan kun keittiössä maali kuivui, pääsi löylyhuone puolestaan askelen lähemmäksi valmista.

Punoittava hipiä, johtuuko punamaalista vai auringosta?

Ennätyskuuma kesä ja ulkomaalauksen loputon urakka oli yli 30-asteissa helteessä vietävän kiusallista touhua. Niin montaa hyvää ystävää ei löydy joka vapaaehtoisesti tarttuisi vinkkelipensseliin kiivetäkseen katon lipan alle ampiaisten kanssa paistetta pakoon ihan silkasta tekemisen ilosta.

.

Urakka venyi viikkoihin, syitä listasi loputon kuumuus ja kiusallinen selkäkipu. Mutta heinäkuun loppua myöten tölli rupesi taittumaan heleään punaiseen.

Samalla sauna- & liiterirakennus koristui okrankeltaisin ovin ja sain saman sävyn pinnoilleen kuin töllikin.

Piha villiintyi suosiollisesta kesästä ja silloin kun maalisudin päässä ei tekeminen huvittanut, sai olla varma että jossain kohtaa aluskasvillisuuden valloittamaa pihamaata löytyi repimistä, kitkemistä ja siivoamista...

Raivokasta raapimista ja ensimmäisiä maalauseriä.

Monet kiireet kiusasivat ja motivaatiopula esti ryhtymästä hommaan, joka ei tekemättä edennyt. Surullisen oloinen tölli oli myllättyine pihoineen painajaismainen näky kauniin kylätien varrella mutta mieli ei vain tuntunut vievän töllini kimppuun vaikka into yleensä kasvoikin tehdessä.

Ehdin visiteerata ystävien mökeillä useampaan otteeseen, selailla satapäin sisustuslehtiä - eikä mikään kello pollassa oireillut mökkikuumeilusta. Kunnes yhtenä aamuna heräsin siihen pakkoon - perjantai vapaaksi ja torstaina suoraan töistä töllin kimppuun! Pakkasin raivokkaasti työkaluja auton konttiin, remppakamppeita Ikea-kasseihin ja kirjasin rautakaupan ostoslistaa. Vastassa olisi sisätilojen puhallusvilloituksen oksentama sotku ja ulkona silmitön määrä puhtaaksi raavittavaa seinäpintaa. Sitä tehtiin, mitä kelit salli. Perjantai meni sisätilojen raivaamisessa ja siivoamisessa, lauantai ja sunnuntai ulkona rapsutellen.

Aurinko paahtoi täydeltä taivaalta, ja näytti paahtaneen jokusen kerran aikaisemminkin - niin iloisesti oli etelänpuoleisen seinän vanha maalipinta hilseillyt. Tosin irtonainen maalipinta oli ripeä rapsuteltava joka koukutti niin kovasti, ettei puuhaa meinannut malttaa keskeyttää...

Piharakennuksen haalistunut punamulta pinta sai riihenpunaisesta maalista uuden värin. Vietävästi harmitti kun okrankeltainen ovimaali unohtui maalikaupan hyllylle, eikä lopputulos näyttänyt likimainkaan vielä valmiilta.